maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vähemmän pensselin kastoja maalipurkkiin.

Monesti ajatellaan, että telalla maalataan sisäseiniä ja -kattoja. Telan käyttäminen auttaa maalaamista monessa kohteessa. Itse käytän ulkomaalauksessa aina telaa, jos panelointi on sileä. Se nopeuttaa työtä todella paljon, sillä pensseliä ei tarvitse koko ajan kastella maalissa. 
Usein maalaan suoraan kymmenen litran maalipurkista mutta vielä parempi astia on vanha liisterisanko. Harmi vaan, että minun suosimaa liisteriä ei enää myydä kyseisissä astioissa.


Vaaleanpunaisesta siniharmaaksi. Väriyhdistelmä oli herkullinen ja toi minulle mieleen trio-jäätelön, vakkei siinä tietenkään ole mitään sinertävää. En kuitenkaan käynyt jäätelöllä.
Pintaa ei saa jättää pelkälle telan jäljelle vaan pontit ja laudan pinta sivellään vielä pensselillä. 
Kertaalleen maalattua pintaa. 
Samaa tekniikkaa käyttän ovissa ja se sopii myös huonekalujen maalaukseen. Vaahtomuovitelalla maalia pintaan ja pensselillä sively perään. Vaikka vaahtomuovitelalla tulee sileähköä pintaa, minusta pensselin jälki on siistimpi. Teloista usein jää appelsiinin kuoren näköinen jälki. 
Tämä tela on ostettu Motonetistä. Kymmenen kappaleen setti kahdella (helposti rikkoutuvalla) telan varrella maksaa 3,90. Näitä minulla ei ole tapana pestä, vaan laitan ne suoraan roskiin.
.

Loppuuna maalin tasoitus puun syiden suuntaisesti.
Enää vaan puuttuu hyvät maalaussäät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti