maanantai 16. kesäkuuta 2014

Parketin maalaaminen


Totuuden nimissä minun täytyy kertoa, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun maalasin parkettia. Tämä oli todella mukava työmaa ja olen tyytyväinen tulokseen, joten tästä innostuneena ensimmäinen blogikirjoitukseni kertoo yhden tavan maalata parkettia.
Mustasta valkoiseksi.

Lattiaa ei oltu hiottu sileäksi vaan siinä näkyy puunsyyt. Paloissa näkyy myös pääty- ja sivupontit, sillä ne ovat viistetyt. Alkuperäinen lattia oli öljytty tummaksi. Uudeksi maaliksi valittiin Tikkurilan liuotinohenteinen Betolux, joka sävytettiin harmaaksi sävynumerolla TVT 1936.

Asiakkaan kanssa sovittiin, ettei lattiasta hiota muutamaa milliä pois vaan elämisen jäljet annettaisiin olla. Pinta on kuitenkin hyvä hioa ennen maalausta, joten konttasin lattian läpi pienellä hiomakoneella. Oli aika neitimäinen fiilis hioa isoa lattiaa käsihiomakoneella, mutta kyseinen kone on todella näppärä. Hiomapaperin karkeus oli120. 

Muutos on suuri vaikka lattia on maalattu vasta kertaalleen.
Päädyin maalaamaan lattian huopatelalla. Ensin kuitenkin rajasin keittiökaapistot pensselillä ja pienellä huopatelalla. En ollut varma, millä lattia kannattaisi maalata. Pelkäsin, että telasta jää appelsiinipinta tai pieniä kuplia. Maali kuitenkin tasottui todella nätistä, kun sitä ei käyttänyt liikaa. Maalasin lattian kolmesti ja aina välissä hioin sen. Niin ja luutusin sen hyvin, ettei sinne jäänyt pölyä. 

Lattioita maalatessa ei kannata olla Hessu Hopo ja maalata itseä nurkkaan.
Kun maalaan isoja pintoja liuotinohenteisia maaleilla, käytän aina hengityssuojainta. Enkä nyt tarkoita mitään valkoista pölysuodatin vaan kunnon aktiivihiilisuodatinta. Ne maksavat noin 30 €, ovat helppoja hengittää ja muutenkin mukavia käyttää. Samalla ehkäiset iltaisen pääkivun. Muutenkin maalatessa kannattaa tuulettaa hyvin, sillä se edistää myös kuivumista. Itse en haluaisi nukkua talossa, jossa on maalattu isoja pintoja liuotinohenteisella maalilla. 

Takana kiiltää valmis lattia ja etualalla näkyy tarpeellisia työkaluja.
Maalin kuivui yön aikana,mutta lopullinen kuivuminen kestää jopa kuukauden. Sanoisin, että ei tarvitse odottaa neljää viikkoa ennen kuin kantaa kamat sisään. On hyvä kuitenkin odottaa joitain päiviä ennen kuin kantaa painavat huonekalut sisään. 

Olin yllättynyt kuinka hyvä lattiasta tuli huopatelalla. Arvelisin, että sileän lattia jossa ei ole pontteja, voisi maalata myös teräslastan avulla. Toisaalta telatessa voi seistä ja se on varsin helppoa.



Ja kuva valmiista lattiasta. No, ei oikeasti. Tämä kuva on
otettu kahden maalauskerran jälkeen. Näytti jo hyvältä, mutta muutamassa kohdassa vielä paistoi tumma läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti